kuukauden osuma

tammikuu 2025

2024 vuoden ottelu

lopez - aliu

Tammikuun 2025 kuukauden osumaksi on valittu:

Edeltävän vuoden 2024 vuoden ottelun valinta.

 

Suomen Ammattinyrkkeilyliitto päätti alkaa nimetä kunkin vuoden päätteeksi sen vuoden aikana Suomessa käydyistä otteluista yhden vuoden ottelu -arvonimellä.

Vuoden 2024 vuoden otteluksi valittiin Espoossa 16.11.2024 käyty kuuden erän luja taistelu Kirkkonummen Keni Aliun ja Kuuban Cristian Lopezin välillä.

Ottelu kohosi koko yleisön sytyttäneeksi taisteluksi, jossa Aliu jäi ensi kertaa urallaan alakynteen heti ensimmäissä erässä, Puolassa asuvan kuubalaisen vierailijan aloitettua terävästi ja vahvasti. Aliu pääsi nyt esittelemään Espoon yleisölle niitä henkisen venymisen ja taipumattoman taistelijan ominaisuuksiaan, jollaisilla lajin suurimmat legendat ovat hurmanneet yleisönsä kautta aikojen.

Kunniakas taistelu ei aivan yltänyt pelastamaan voittoa tappion kynsistä, sillä taistelun tauottua kuuden hurjan erän jälkeen, voitto kuului hajaäänituomiolla ja yleisen mielipiteen mukaan täysin ansaitusti Lopezille.

Tulos oli luonnollisesti Aliulle itselleen raskas pettymys ja sen myötä ”Kylien kingi” sai ensimmäisen merkintänsä tappiosarakkeeseen ammattilaisena. Mutta samalla hän sai myös paikalla olleiden silmissä otsaansa leiman, jossa lukee Taistelija isolla T:eelllä. Keni oli valloittanut nyrkkeilyn ystävien sydämet!

Valintaa tehtäessä kunniamaininnan arvoisiksi taistoiksi nostettiin myös:

Henri Kekäläinen  W KO 2  Stepan Guba

Yehor Priadko  W MD 4  Jamil Elo

Kiitos kaikille kuudelle näiden ottelujen nyrkkeilijälle hienoista taistoista!

Scroll to Top